Vielä noin viisi vuotta sitten olen kirjoittanut johonkin epämääräiseen päiväkirjaseeni lauseen joka alkaa: "Sitten kun musta tulee näyttelijä...". Koko ylä-asteen ja suuri osa ala-asteestakin meni haaveillessa näyttelijän urasta. Johnny Depp teki suuren, ei vaan suurimman vaikutuksen silloin 2003 9-vuotiaaseen Mirjaan. Menin näytelmäkerhoon, mutta en tainnut olla siellä kuin vuoden, en muista miksi lopetin, koska se tuntui todella hauskalta esiintyä. Tosin tanssi-harrastusten kautta olin jo aiemmin huomannut etä rakastan esiintyä. En tosin näin myöhemmin ajateltuna haluaisi tehdä sellaista työtä jossa olisin kokoajan esillä. Harrastukset on asia erikseen.
Sitten 2009 keväällä kun tehtiin valintoja mihin ylä-asteen jälkeen jatkettaisiin päädyin valitsemaan erilaisia teknisiä koulutuksia. Oli yksi ainut luokio, kaikkiin muihin hakuihin liittyi käsillä tekemistä ja luovuutta. Mitään muistikuvaa ei ole millä petusteilla oikeastaan päädyin tekemään valintani, opon kanssa kahdenkeskeiset keskustelut ei auttaneet suuntaan eikä toiseen. Muistan että olin kyllä kiinnostunut hirveästi erilaisesta suunnittelusta, osa syynä varmasti olivat Marko Paananen ja sen raksamiehet Inno-ohjelmasta, jota seurasin hirvittävällä mielenkiinnolla, sekä Amerikan Muodin Huipulle, joka taisi olla aika tuore vielä silloin Suomessa. Kuvaamataidon ns. päättötyönä suunnittelin asunnon, pohjapiirustuksineen ja sisustuksineen. Toisaalta olin jo lapsesta asti piirrellyt vaatteita ja asuja, mutta en koskaan ikinä ajatellut että alkaisin opiskella niiden valmistusta tai edes suunnittelua. En halunnut tehdä sitä työkseni. Mutta en kyllä kadu sitä etten mennyt lukioon, vaan valitsin itselleni ammatin. Vaikka olisi se ala voinut olla ehkä jokin jolta työllistyisi paremmin...
Takana on kuitenkin kolme vuotta opiskelua vaatealasta, tietysti sitä toivoo että tulevaisuudessa niistä on hyötyä. Varmasti jollain tasolla onkin. Täytyy vaan tehdä päätös miten paljon.
Miksi nyt kirjoitin tästä ei tosiaan ole että kuvittelisin jotakuta kiinnostavan, vaan että saisin päätäni ja ajatuksiani edes vähän selvemmiksi ja järjestykseen. Kun luen miten monissa blogeissa ihmiset (joita hirveästi arvostan) ovat käyneet valintakokeissa ja kertovat niistä suuriosa innoissaan, olen kateellinen, koska en tunne tällä hetkellä minkäänlaista halua opiskella yhtään mitään. Helvetin stressaavaa kun ei tiedä mitä tekee. Kun joskus olin varma ja luotin niin nyt en ole muutakuin epävarma.
Tämän tekstin perusteella olen kai tehnyt valintoja sillä perusteella ketä milloinkin ihailen, onhan se täysin normaalia? Kyllä kai elämässä täytyy olla joku jota katsoo ylöspäin, mutta olenko ajatellut tyhmästi kun olen samantien halunnut luoda itsellenikin uran samalta alalta, vain sillä perusteella että ihailemani ihminen tekee sitä mitä rakastaa. Minunhan pitäisi ihannoida heitä siksi että he tekevät sitä mihin tuntevat intohimoa ja pyrkiä itsekkin löytämään se mitä elämässäni haluan tehdä. Enhän minä tiedä miksi ja miten ne ovat valintansa tehneet. Kyllähän on järkevämpää tehdä omat valintansa itse antamatta kenekään ulkopuolisen vaikuttaa niihin, eikä siksi että okei toi tyyppi ketä rakastan maalaa työkseen tauluja, mäkin haluan! (ja tämä oli nyt vain esimerkki, en ole rakastunut kehenkään maalariin!) Mutta miten sitä sitten löytää sen alan jota tietää että haluaa tehdä? Se onkin sitten jo jotain kun sen keksii!
 |
| kuvat: weheart |
Toisaalta elämässä kuuluu olla muutakin kuin työ, eli ehkä lakkaan stressaamasta liikaa tätä asiaa ja koitan nauttia välivuodestani! Enhän mä stressaa sitäkään, että koska löydän elämäni rakkauden tai kuinka monta kertaa luulen löytäväni sen, ja onhan se vähintään yhtä tärkeää ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti